Eturivin muusikot keräävät rahaa Hurstin avustustyöhön – Tukikonsertissa mukana muun muassa Olavi Uusivirta, Jonna Tervomaa ja Anssi Kela

Lipputulot tilitetään sataprosenttisesti Laupeudentyö ry:n avustustyön tueksi.
30.1.2018 13:07

Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry on tehnyt avustustyötä ja tarjonnut ruoka-apua vähävaraisille jo 50 vuoden ajan. Samalla kun leipäjonot ja ihmisten avuntarve ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, on pitkä avustustyö vaarassa päättyä varojen puutteeseen. Toiminta perustuu vapaaehtoisiin lahjoituksiin, joita on ruoka-apua pyörittävän Heikki Hurstin mukaan tullut niin vähän, että toimintaa saadaan pyöritettyä vain noin kolme kuukautta.

Torstaina 8. helmikuuta järjestetään Helsingin Tavastia-klubilla hyväntekeväisyyskonsertti, jolla kerätään varoja Laupeudentyö ry:n työn tueksi. Konsertin lipputulot tilitetään lyhentämättömänä avustustyöhön. Liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. Peruslippu maksaa 20 euroa, opiskelijat, työttömät, eläkeläiset ja varusmiehet pääsevät sisään viidellä eurolla.

Konsertin esiintyjäkaartiin kuuluu iso joukko eturivin muusikoita kuten muun muassa Olavi Uusivirta, Tuure Kilpeläinen, Anssi Kela, Erin, Jonna Tervomaa, Elias Gould, Von Hertzenin veljekset, Mikko Joensuu, Vesa Aaltonen Proge Band & Eero Raittinen ja Ringa Manner.

Tilaisuuden järjestää joukko yksityishenkilöitä. Järjestäjien näkemys kuitenkin on, että poliitikkojen tulee pikaisesti löytää sellainen ratkaisu perustoimeentulon turvaamiseksi, että kenenkään ei tarvitse seisoa leipäjonoissa.

”Jatkuvasti lisääntynyt ruoka-avun tarve on häpeällistä Suomen maineelle hyvinvointivaltiona. Haastamme niin Helsingin kaupungin kuin Suomen valtion löytämään pikaisen ratkaisun ihmisten selviämiseen ilman ruoka-avun jonottamista”, sanoo Liisa Tolonen.

Lisää luettavaa