Kun Slash sai sovittua riitansa Axl Rosen kanssa ja palasi takaisin Guns N’ Rosesiin, kolmen kitaristin bändi supistui takaisin kulta-aikojen kahteen kepittäjään. Richard Fortus jäi rytmikitaristiksi vanhan silinterihatun rinnalle ja Ron ”Bumblefoot” Thal ja DJ Ashba saivat lähteä.
Lähdön jälkeen DJ Ashba on keskittänyt kaiken tarmonsa Mötley Crüe -basisti Nikki Sixxin perustamaan Sixx: A.M. -yhtyeeseen. Kitaristi kertoo Overdrive-sivuston haastattelussa olevansa nykytilanteeseensa varsin tyytyväinen ja muistelevansa aikaansa Guns N’ Rosesissa lämmöllä. Ashballa ei ole suurempia intressejä palata megabändin riveihin, vaikka mahdollisuus annettaisiinkin.
– Rehellisesti puhuen heillä menee oikein hyvin ilman minua, enkä näe itseäni enää palaamassa bändiin. Ne päivät ovat takana. Olen tyytyväinen siihen, missä olen nyt ja meillä menee Sixx: A.M.:n kanssa todella hyvin. Sydämeni on täysin sitoutunut tähän bändiin, DJ Ashba sanoo.
– En voisi olla iloisempi Slashin, Duffin ja Axlin puolesta. Ja vaikka fanipoika minussa näkisikin mielellään bändin täysin alkuperäisessä kokoonpanossa, tämäkin kelpaa hyvin. Hienoa nähdä, että he ovat haudanneet sotakirveet ja fanit saavat jälleen todistaa heidän välisensä kemian.
Vaikka soittaminen Guns N’ Rosesin kokoluokan orkesterissa olikin unelmien täyttymys, DJ Ashba myöntää olleensa myös helpottunut jättäessään bändin. Hän ei silti vaihtaisi sekuntiakaan pois.
– En ollut varautunut siihen kritiikin määrään, jonka yhtyeeseen liittyminen toi mukanaan. Sama koski myös ylistyksiä ja kehusanoja, kaikkea! Se kokemus auttoi kasvattamaan paksun nahan ja katselemaan ympärilleen, Ashba nauraa.
– Nyt tuntuu kuin harteiltani olisi nostettu valtava taakka pois. Opin paljon ajastani Guns N’ Rosesissa ja siitä olen kiitollinen. Koin kuuden vuoden ajan jotain, mitä ei voi ostaa ja näin, miten niin valtava bändi toimii kulissien takana. Otin oppia ja nyt voin soveltaa niitä oppeja roolissani Sixx: A.M.:ssä. Guns N’ Roses kasvatti ja teki minusta paremman bisnesihmisen ja siitä olen kiitollinen.
Sixx: A.M. julkaisee perjantaina 18. marraskuuta uuden Vol 2 Prayers for the Blessed –albumin.