Ex-Motörhead-rumpali Mikkey Dee muistelee viimeistä tapaamistaan Lemmyn kanssa – ”Todella surullista”

16.5.2021 15:24

Entinen Motörhead-kannuttaja Mikkey Dee muistelee viimeistä kertaa, kun jutteli Lemmy Kilmisterin kanssa. Mies ei tosin tuolloin osannut odottaa kohtaamisen jäävän kaksikon viimeiseksi.

Dee ja Lemmy keskustelivat yhtyeen viimeiseksi jääneen keikan jälkeen joulukuun 11. 2015, vain 17 päivää ennen rockjumalan kuolemaa.

”Minä ja Phil yritimme puhua hänet ympäri lähtemästä kiertueen seuraavalle osuudelle”, Dee kertoo Waste Some Time with Jason Greenin haastattelussa. ”Mutta siihen ei ollut mitään mahdollisuuksia. Sanoin Philille, että ’Sen sijaan että kinaamme Lemmyn kanssa tai yritämme painostaa häntä… annetaan hänen päättää mitä hän haluaa tehdä. Hän tietää parhaiten mitä itse haluaa.’ Hän halusi olla lavalla. Niinpä tuumimme, että ’Tuetaan häntä’, ja niin me myös teimme. Mutta emme valitettavasti koskaan päässeet Euroopan-kiertueen toiselle osuudelle.”

Miehet vaihtoivat viimeiset sanat toisilleen Berliinin-konsertin jälkimainingeissa keikkapaikan takahuoneessa.

”Olimme kaikki lähdössä omille tahoillemme. Minä olin lentämässä Ruotsiin, Phil kotiinsa Walesiin”, Dee toteaa. ”Lemmy oli lentämässä Losiin, mutta uskoakseni hänen tarkoituksenaan oli poiketa Lontoossa tapaamassa ystäviään ennen paluutaan kotiin.”

”Menin Lemmyn pukuhuoneeseen ja sanoin, että ’Okei, palaa Losiin ja mieti mitkä Bad Magicin kappaleet meidän tulisi ottaa settilistalle. Otetaan sieltä pois pari biisiä, joita olemme jo soittaneet tällä osuudella, ja laitetaan uudet sitten niiden tilalle”, Dee jatkaa. ”’Joo, okei. Katson mitä keksin’, hän vastasi. Sanoin, että ollaan yhteyksissä joulun jälkeen. Se oli joulukuun 11. ja ajattelin, että juttelemme vielä joulun ja uudenvuodenaaton välillä… Hän sanoi, että ’Perehdyn asiaan’, teimme sormikoukun, kuten meillä oli tapana, ja se oli itse asiassa viimeinen kerta kun näin hänet. Todella surullista.”

Deeltä kysyttiin, uskoiko hän tuon hetken jäävän pitkäaikaisten soittokavereiden viimeiseksi kohtaamiseksi.

”En lainkaan”, mies vastaa ja muistelee Lemmyn tehneen muutoksia elintapoihinsa viimeisten vuosiensa aikana.

”Uskon, että se oli ehkä vähän liian myöhäistä”, Dee aprikoi. ”Hänen olisi ehkä pitänyt tehdä muutoksia vähän aiemmin. Mutta Lemmyn tuntien hän ei… Hän ei tehnyt kompromisseja musiikissa, ystävyyssuhteissa eikä missään, mitä hän aikoi tehdä muille, ja siksi Motörhead oli Motörhead – ja on edelleen Motörhead.”

Kuuntele Deen haastattelu kokonaisuudessaan alta.

Lisää luettavaa