Festivaalijohtaja pisti huhumyllyn käyntiin – Foo Fighters studiossa uuden levyn kimpussa?

5.1.2017 19:44

Foo Fighters viettää tämän vuoden studiossa nauhoittaen yhdeksännettä albumiaan, väittää BottleRock-festivaalin järjestäjiin kuuluva Dave Graham. Latitude 38 -yhtiön toimitusjohtaja Graham pisti huhumyllyn käyntiin paljastamalla sisäpiirin tietoa bändin suunnitelmista Napa Valley Register -lehdelle. Bändi ei ole toistaiseksi kommentoinut huhuja albumin nauhoittamisesta.

Suomeen Rock The Beach -tapahtumaan saapuvan Foo Fightersin viimeisin albumi Sonic Highways julkaistiin 2014. Bändi julkaisi 2015 myös EP:t Songs From The Laundry Room- ja Saint Cecilia.

Latitude 38 -yhtiön toimitusjohtaja Dave Graham kertoi Napa Valley Registerille, että Foo Fighters on studiossa koko seuraavan vuoden nauhoittamassa uutta albumia ja mainitsi samalla, että BottleRock-festivaali tulee olemaan bändin ainoa keikka kotimaassaan tänä vuonna.

Rumpali Taylor Hawkins kertoi viime vuonna NME:lle antamassaan haastattelussa, että bändin yhdeksännen albumin nauhoituksen aloittamisen olevan kiinni Dave Grohlista.

– Me tulemme tekemään uuden levyn jossain vaiheessa. Emme ole valmiita siihen ennen kuin Dave on valmis. — Emme koskaan tiedä, odotamme vain Davelta tekstiviestiä, jossa lukee ”hei, lähdetään studioon”, Hawkins kommentoi marraskuussa.

Kesäkuun 19. päivä järjestettävä Rock The Beach on yksi Foo Fightersin tulevan kesän yhdeksästä kiertuepäivämäärästä. Rock The Beachissa esiintyvät Foo Fightersin lisäksi myös skottirockyhtye Biffy Clyro, Apulanta sekä The Kills. Lisätietoa löydät Rock The Beachin Facebook-tapahtumasta.

Soundi on Rock The Beachin yhteistyökumppani.

Lisää luettavaa