Foo Fighters jätti jazzin väliin – New Orleans illan Sonic Highways -jakson teemana

Dave Grohlin ja Foo Fightersin johtama tutkimusmatka amerikkalaisen musiikin syövereihin etenee tänään kuudenteen osaan.

Ensimmäisessä osassa Sonic Highways -dokumenttisarjan ensimmäisessä osassa Foo Fighters äänitti kappaleen Chicagossa, toisessa jaksossa yhtye taltioi biisin Yhdysvaltain pääkaupunki Washington D.C.:ssä. Kolmannessa osassa Dave Grohlin johtama retkue eteni Nashvilleen ja neljäs osa johdatti joukkion Austinin kaupunkiin Teksasin osavaltioon. Viidennessä osassa Foo Fighters äänitti kappaleen keskellä Joshua Treen aavikkoa lähellä Los Angelesia.

Tänään illalla nähtävässä kuudennessa jaksossa Grohl ja kumppanit äänittävät In The Clear -biisin New Orleansissa.

Teimme jo heti alkuvaiheessa valinnan, että emme yritä väkisin tunkea äänityskaupunkien omaleimaisia musiikillisia elementtejä mukaan kappaleisiin. Siis siinä mielessä, että me emme mene New Orleansiin ja yritä soittaa siellä jotain Foo Fightersin versiota jazz-kappaleesta. Sellainen ei vain tuntunut hyvältä idealta, yhtyeen basisti Nate Mendel kertoi Yle Musiikille.

Foo Fighters viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan. Yhtye vierailee kahdeksanosaisessa Sonic Highways –sarjassa kahdeksassa kaupungissa ympäri Yhdysvaltoja äänittämässä lauluja uudelle Sonic Highways -albumilleen.

Mutta mitä kaikkea New Orleans on tarjonnut musiikkimaailmalle? Alla pikakatsaus kaupungin musiikkisielunelämään.

Louis Armstrong

Aaron Neville

Fats Domino

Lil’ Wayne

Crowbar

Down

Sonic Highways YLE Teemalla tänään kello 21.00.


Illan ohjelmassa Foo Fighters äänittää New Orleansissa biisin nimeltä In The Clear.