Gösta Sundqvistin muistokonserttien uudet päivämäärät varmistuneet

Jo ostetut liput käyvät sellaisinaan myös uusille päivämäärille.
30.8.2017 13:23

Elokuulle kaavaillut Gösta In Memoriam -konsertit jouduttiin perumaan sairaustapauksen vuoksi. Nyt yhtyeen jäsenet ovat taas iskussa ja kahdelle Helsingin-keikalle ja yhdelle Tampereen-keikalle on lyöty uudet päivämäärät lukkoon.

Göstaa muistellaan Helsingin Tavastia-klubilla 2. ja 3. lokakuuta ja Tampereen Klubilla 22. marraskuuta. Lipunmyynti alkaa Tiketissä torstaina 31. elokuuta kello 9:00, mutta peruuntuneille keikoille ostetut liput käyvät sellaisenaan myös uusille päivämäärille.. Ennen 31. elokuuta ostetut liput voi myös halutessaan palauttaa Tiketin toimipisteisiin 13. syyskuuta mennessä.

Gösta In Memoriam -konserteissa muistellaan edesmennyttä legendaa, jonka syntymästä tuli tänä vuonna kuluneeksi 60 vuotta. Konsertissa Leevi & The Leavings -yhtyeessä soittaneet Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund esittävät kokoonpanon klassisia kappaleita vierailevien solistien, Jarkko Martikaisen, Siiri Nordinin ja Jouni Hynysen kanssa.

Lisää luettavaa