Gösta Sundqvist muistoissamme – kuinka hyvin tunnet liian aikaisin keskuudestamme poistuneen Leevi and the Leavings -johtajan?

17.5.2017 13:58

Leevi and the Leavingsin ajavana voimana, radiokoomikkona ja jalkapallofanaatikkona tunnettu Gösta Sundqvist olisi täyttänyt tänään 60 vuotta, mikäli kohtalo olisi suonut toisin. Sen sijaan suuri muusikko kuoli sydänkohtaukseen kotonaan Helsingissä vuonna 2003.

Gösta kenties nukkui pois, mutta hänen vaikutuksensa kuuluu laajasti 2000-luvunkin popmusiikissa. Esimerkiksi PMMP on tunnustanut avoimesti ottaneensa runsaasti oppia Leevin tuotannosta.

Sundqvist oli tuottelias muusikko, mutta julkisuudesta hän ei pitänyt. Parrasvaloja kaihtanut artisti saattaa olla jäänyt monelle vieraaksi, joten päätimme kasata kymmenen kohdan visailun Göstaan ja Leeviin liittyvistä asioista ja tarjota samalla kenties muutamia tiedonmurusia siitä, missä kaikessa Sundqvist ehti urallaan olla mukana.

Kauan eläköön Gösta! Ei ole muuten vieläkään olemassa mitään virallista muistomerkkiä tälle taiteilijalle. Olisikohan aika kypsä uudelle aloitteelle aiheesta?

Lisää luettavaa