Marko Hietala tekee odotetun paluun esiintymislavoille huhtikuussa, kun Mustan sydämen kevät -kiertue risteilee ympäri maata. Keikkapaikkoina toimivat muun muassa Kuopio, Oulu, Espoo, Joensuu ja Hämeenlinna.
– Osa rundin esiintymisistä tapahtuu konserttisaleissa, kun taas toiset keikat vedetään rockklubeissa, kertoo Hietala.
– Ihmiset ovat toki vähän erilaisella meiningillä liikkeellä saleissa ja klubeissa, mutta se passaa minulle oikein mainiosti. Pidän siitä, että porukka on fiiliksissä, mutta eri tavalla erilaisissa paikoissa.
Basisti-laulaja Hietalan kanssa estradeille kipuavat kitaristi Tuomas Wäinölä, kosketinsoittaja Vili Ollila ja rumpali Anssi Nykänen.
– Tämän ryhmän kanssa soittaminen on erittäin hienoa. Täytyy myös erikseen sanoa, että kun pääsee basistina vetämään maestro Nykäsen kanssa, niin se on ihan hemmetin kiitollista puuhaa!
Keikoilla kuullaan Mustan sydämen rovio -albumin materiaalin lisäksi ainakin yllätys-covereita. Uutta, vielä julkaisematonta Hietala-materiaalia näillä keikoilla ei ole tarkoitus esitellä, mutta seuraavankin julkaisun työstäminen on aloitettu.
– Uusia tekstejä ja biisiaihioita löytyy runsaasti. Minulla on sellainen tyyli, että kirjoitan ensin vähän liikaa hidasta ja raskasta kamaa, ja nyt täytyykin pitää huoli siitä, että mukaan saadaan myös raikkaampia, hilpeämpiä ja ripeämpiä biisejä, miettii Hietala.
– Mutta enhän minä karvoistani mihinkään pääse. Toisin sanoen seuraavasta levystäkin tulee eräänlainen hybridi, ja 70-lukua hengittävät akustishenkiset progejutut saavat seuraa pirun tanakoista riffeistä. Näiden ääripäiden välille tulee toki mahtumaan vaikka mitä.
Valmistellaanko seuraavastakin levystä kaksi eri versiota?
– Ajatus on nyt sellainen, että julkaisen vain yhden albumin, ja samojen kansien sisuksista tulee löytymään niin suomeksi kuin englanniksikin laulettuja kappaleita.
Onko levyllä jo aikataulu?
– Vietän tulevan kesän Suomessa. Tarkoituksena olisi leireillä ja äänitellä uusia juttuja, ja syksyllä olisi kiva saada jotakin ulos. Onko se sitten kokonainen albumi vai esimerkiksi ep? Saapa nyt nähdä!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 4/23.
Mustan sydämen kevät -kiertueen keikkapäivät:
22.4. The Circus, Kuopio
23.4. Madetojan sali, Oulu
26.4. Monikkosali, Klaukkala
27.4. Sellosali, Espoo
28.4. Carelia-sali, Joensuu
29.4. Tuiskula, Nivala
30.4. Korundi, Rovaniemi