Hardcore punk -yhtye Bad Brainsin laulaja aivoleikkaukseen – kärsii ”itsemurhataudista”

Hardcore punkin pioneeriyhtye Bad Brainsin nokkamies H.R. joutuu leikkausoperaatioon helmikuun aikana. Aivokirurgisella operaatiolla haetaan helpotusta miehen sairastamaan ”itsemurhatautiin”.

H.R. kärsii SUNCT-syndroomasta, joka on neuroottinen kolmoishermosärky. Sen oireita ovat voimakkaat, 1–5 minuuttia kestävät päänsärkykohtaukset, joita voi päivän aikana tulla jopa 200. Särkykohtaus voi laueta pienestäkin ärsykkeestä, joten tauti hankaloittaa suuresti normaalia elämää. Koska SUNCT-syndroomasta kärsivien itsemurhariski kasvaa merkittävästi, on se saanut liikanimen ”itsemurhatauti”.

H.R.:n, oikealta nimeltään Paul Hudson, on vuosia kärsinyt voimakkaista päänsäryistä, mutta tilanne on Hudsonin vaimon mukaan pahentunut. Hudsonin hoitokustannuksia varten vuosi sitten pystytetyllä GoFundMe-joukkorahoitussivulla kerrotaan miehen eläneen marraskuusta asti jatkuvassa kivussa.

– Päänsärky iskee milloin tahansa, varoittamatta, päivällä ja yöllä. Mutta hänen tapauksessaan yöt ovat pahimpia. Kivut ovat niin kovat, että hän huutaa ja itkee muutaman minuutin välein läpi yön. Hän ei voi tehdä töitä ja hänen elämänlaatunsa on romahtanut. Jos kysyt hänen vointiaan, hän sanoo olevansa kunnossa, koska sellainen ihminen hän on. Mutta kaikki ei todellakaan ole kunnossa, Lori Hudson kirjoittaa joukkorahoitussivulla.

H.R. kertoi Loudwire-verkkosivuston haastattelussa hoidon edenneen nyt siihen pisteeseen, että hänelle on varattu aika aivoleikkaukseen 21. helmikuuta.

– Leikkaus ei pelota minua, sillä minut leikkaava kirurgi on suorittanut vastaavan leikkauksen yli 200 kertaa, H.R. kertoi Loudwirelle.