Hatunnoston paikka: U2:lta jättilahjoitus pandemian kurittamalle livemusiikkikentälle

Irlannin rockjätti U2 on tehnyt varsin mittavan lahjoituksen koronaviruksen kurittamalle livemusiikkialalle, raportoi Billboard. Yhtyeen tekemän lahjoituksen summa on hulppeat 1,5 miljoonaa dollaria, eli noin 1,26 miljoonaa euroa. Potista 200 000€ meni erikseen Irlannin livemusiikkialan avuksi järjestettyyn keräykseen.

Mikä hurjinta, nyt tehty lahjoitus kalpenee orkesterin aiemman avustussumman rinnalla, sillä yhtye avitti huhtikuussa Irlannin koronaviruksen vastaista taistelua kokonaisella 10 miljoonalla eurolla.

Bono ja Edge coveroivat hiljattain Led Zeppelinin Stairway to Heavenia yhtyeen kiertuehenkilökunnan kunniaksi. Voit käydä katsomassa ja kuuntelemassa miesten suorituksen täältä.