Alissa White-Gluz jatkaa Arch Enemyn jälkeistä uraansa. Ruotsin melodeath-suuruuden jätettyään laulaja on ryhtynyt Dragonforcen laulajaksi, soolouralle sekä uuden Blue Medusa -yhtyeen keulakuvaksi, eli tekemistä riittää yllin kyllin. Nyt tämä viimeksi mainittu kokoonpano esittelee yleisölle kolmannen singlensä, ja onpa biisiin tehty musiikkivideokin kylkiäisiksi. Katso Vicente Corderon ja White-Gluzin itsensä ohjaama video alempaa.
Aikaisemmin Blue Medusa on tarjonnut kuulijoilleen sellaiset biisit kuin Checkmate ja Flying Monkey. Orkesterin ensimmäisen levyn julkaisemisesta ei ole kantautunut vielä mitään tietoa, kaipa sellainenkin tulee aikanaan. Yhtyeelle on buukattu tälle ja ensi vuodelle keikkoja Yhdysvaltoihin, Saksaan ja Espanjaan, mutta suomalaiset saavat odottaa kokoonpanon vierailua vielä hamaan tulevaisuuteen.
