Hirviörock-suuruus Gwarin kitaristi sai lääkäreiltään huonoja uutisia: miehen harvinaisen syöpäsairauden elinajanodote pahimmillaan vain vuosia

Mies ei lannistu sairautensa edessä, vaan aikoo jatkaa yhtyeensä riveissä keikkailemista niin kauan kuin suinkin kykenee.
29.10.2017 11:58

Gwarissa vuodesta 1988 musisoinut Michael ”BälSäc the Jaws ’o Death” Derks kertoo sairastavansa harvinaista myelofibroosia, jossa luuytimen sidekudoksen määrä lisääntyy ja verisolujen muodostuminen heikentyy luuytimen verta muodostavan kantasolun sairastumisen johdosta. Hyväkuntoisen ja oireettoman potilaan elinajanodote on noin 10-15 vuotta, mutta pidemmälle edenneessä sairaudessa huomattavasti lyhyempi, mahdollisesti vain muutamia vuosia.

”Nimeni on Michael Derks, mutta minut tunnetaan paremmin taiteilijanimellä BälSäc the Jaws ‘o Death”, Derks aloittaa saamansa diagnoosia valottavan kirjoituksensa. ”Olen kuluttanut viimeiset kolmekymmentä vuotta maskin takana, soittaen kitaraa shock rock -yhtye Gwarin riveissä. Siellä minä myös viihdyn parhaiten; maskin takana. En nauti elämäni jakamisesta sosiaalisessa mediassa ja teen nyt poikkeuksen vain siksi, että tiedän monien olevan minusta huolissaan.

Ollessani kesällä Warped-kiertueella, aloin kärsiä äärimmäisestä väsymyksestä ja heikotuksesta. Se johti lopulta siihen pisteeseen, että ihmiset ympärilläni usuttivat minua lääkärin pakeille. Lopulta sain hoitoa pahaan anemiaan, mutta sen aiheuttajaa ei saatu selville. Palattuani kotiin, hemoglobiiniarvoni jatkoivat laskemistaan ja ainoa käypä hoitomuoto niiden korjaamiseksi on ollut verensiirto, jolla puna- ja valkosolujeni määrät on saatu pidettyä turvallisissa lukemissa.

Menin lisätesteihin Virginian Massey Cancer Centeriin, jossa lääkärit totesivat minun sairastavan myelofibroosia, tautia, joka aiheuttaa luiden sisäistä arpeutumista, häiriten ytimen verisolujen muodostusprosessia. Mikäli tautia ei hoidettaisi, lääkärit sanovat minun selviävän vain kolme-viisi vuotta. On kuitenkin olemassa hoito, joka saattaisi parantaa sairauteni: luuydinsiirto.

Prosessissa sairastunut luuytimeni tuhotaan kemoterapialla ja korvataan luovuttajalta saadulla terveellä ytimellä. Toivon mukaan siirto voidaan tehdä aikaisin ensi vuonna. Vietän sairaalassa kuukauden ja toivun vähintään vuoden, jona aikana immuunijärjestelmäni on käytännössä olematon. Toimenpiteen kuolleisuusprosentti on 30, mutta Massey Center on saanut pudotettua sen 15%:iin. Perheeni ja ystävieni tuella aion voittaa tämän sairauden.”

Vakavasta sairaudestaan huolimatta Derks aikoo jatkaa esiintymistä yhtyeensä riveissä.

”Koska ainoa asia jota voin tehdä sillä aikaa, kun lääkärit etsivät sopivaa luovuttajaa, on saada itseni fyysisesti kuntoon, olen päättänyt etten anna lähestyvän sairaalajakson estää minua tekemästä sitä mistä nautin eniten, eli Gwarin kanssa esiintymisestä.”

Lisää luettavaa