The Hives pulassa?

31.10.2008 07:58

Ruotsalaista The Hivesia syytetään plagioinnoista. Los Angelesissa asuva Jason Shapiro väittää, että hänen kirjoittamansa Why You? -biisi on toiminut The Hivesin Tick Tick Boom -kappaleen esikuvana niin riffin kuin laulumelodiankin osalta. Why You? on levytetty muun muassa The Roofies -yhtyeen toimesta vuonna 1997.

Shapiro kertoo keskustelleensa asiasta useiden musiikkialan ammattilaisten kanssa ennen haasteen jättämistä.

– Minä itse asiassa rakastan The Hivesia enkä todellakaan ole iloinen tämän lakihaasteen takia. Mutta kunnia on annettava sille, jolle kunnia kuuluu, biisinkirjoittaja lisää.

The Hivesin biisin voi kuunnella täällä.

The Roofiesin MySpace on puolestaan täällä.

The Hives on myös valmistelemassa uutta studioalbumia. Yhtyeen laulaja Howlin’ Pelle Almqvist kertoi Soundille viime kesänä, että yhtye aikoo palata levymarkkinoille ensi vuonna.

www.thehivesbroadcastingservice.com

Lisää luettavaa