Hunajaa tihkuvaa sametinpehmeää rokkia – Velvets-duo julkaisi ensimmäisen singlensä

Helsinkiläiskaksikko soittaa rokkia astetta hennommalla otteella.
9.7.2021 09:52

Velvets on tuore helsinkiläinen, muun muassa Rokets-jäsenistöä sisältävä kokoonpano, joka julkaisee omaa nimeään kantavan esikoisalbuminsa tulevana syksynä. Duon soundi pohjaa klassiseen rokkiin, jota siivittävät pehmeä kitarointia ja tarttuvan hempeät kertosäkeet. Maistiaisena tulevasta on nyt julkaistu ensimmäinen singlelohkaisu Honey, joka on ensimmäinen yhtyeelle tehty kappale.

”Kuunneltiin paljon Moon Martinia, josta inspiroituneena haluttiin kirjoittaa rakkauslauluja ja tehdä rock-musiikkia vähän hennommalla otteella. Lisättiin kappaleeseen myös nyökkäyksiä monien eri arvostamiemme bändien kuten The Allman Brothersin suuntaan. Biisin sanat kirjoitin tyttöystävästäni, jolle olen todella kiitollinen siitä, että saan jakaa elämäni hänen kanssaan”, kommentoi kaksikon toinen osapuoli Sami.

Lisää luettavaa