Huonoja uutisia metalliyleisölle: Sean Killian on ”todella, todella sairas”

Vaikutusvaltaisen Vio-lencen laulaja taistelee hengestään.

Vuosina 1985–93 ja uudelleen 2001–03 toimineen thrash metal -yhtyeen Vio-lencen laulaja Sean Killian on huonossa kunnossa, kertoo hänen vaimonsa. Blabbermouth uutisoi Dana Killianin kertoneen eilen Thrash Zone -radio-ohjelman haastattelussa aviomiehensä sairastavan pitkälle edennyttä maksakirroosia. Hänen ainoa toivonsa on maksansiirto.

”Mieheni Sean on hyvin, hyvin sairas. Hänellä on maksakirroosi, joka on edennyt aivan loppuvaiheeseen saakka”, Dana Killian kertoi.

”Tämä kaikki on tapahtunut hyvin nopeasti, ihan viimeisen vuoden aikana, ja tämä on valtava isku perheellemme niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Voitte varmaan kuvitella, että tuntuu hullulta kuulla tällaisia uutisia. Onneksemme hänet hyväksyttiin Kalifornian yliopiston siirtoleikkausohjelmaan, ja heillä on ymmärtääkseni menestyksekkäin historia näissä operaatioissa.”

Danan mukaan kirroosi on suoraa seurausta rankasta alkoholinkäytöstä.

”On sanottava tässä kaikille kuulijoille, kaikille teille nuorille siellä, että ottakaa tästä opiksenne. Jättäkää viinankäyttö vähemmälle, koska ette todellakaan halua päätyä samaan tilanteeseen kuin Sean”, Dana sanoi.

Vio-lence julkaisi urallaan kolme albumia, yhden ep:n ja useita demoja. Bändin kulta-aika päättyi vuonna 1992, kun kitaristi Robb Flynn erosi kokoonpanosta ja jatkoi perustamansa Machine Headin riveissä.