Hurjia lukuja: U2 tienasi 15 keikallaan yhtä paljon, kuin monet muut artistit kokonaisilla maailmankiertueillaan

Irlantilaisen U2: tenho on ääretön. Kaiken nähnyt ja tehnyt orkesteri kuittasi viidellätoista Joshua Tree -albumin vuosipäiväkeikallaan vuonna 2019 73 miljoonaa dollaria, eli noin 65 miljoonaa euroa. Asia käy ilmi Billboardin julkaisemasta tuoreesta raportista.

Vuosina 2017 ja 2019 tehdyt Joshua Tree -kiertueet osoittautuivat kaiken kaikkiaan melkoisiksi rahasammoiksi, sillä ne tuottivat lopulta yhteensä 390,8 miljoonaa dollaria, eli 352,3 miljoonaa euroa 65 konsertin puitteissa.

Näillä luvuilla yhtyeen yhteistienestit 825 soitetulla konsertilla kohoavat reiluun kahteen miljardiin dollariin. Lippuja yhtye on myynyt 28.3 miljoonaa kappaletta.