Ian Curtisin hautakivi varastettiin

3.7.2008 11:59

Kaksikymmentäkolmevuotiaana kuolleen Ian Curtisin hautakivi on varastettu Macclesfieldin hautausmaalta Manchesterin eteläpuolelta. Brittilegendan muistokivi hävisi paikalta tiistain ja keskiviikon välisen yön aikana. Poliisi on ilmoittanut kaipaavansa yleisövinkkejä, sillä hautausmaalla ei ole turvakameroita.

Kaksikymmentäkolmevuotiaana kuolleen Ian Curtisin hautakivi on varastettu Macclesfieldin hautausmaalta Manchesterin eteläpuolelta. Brittilegendan muistokivi hävisi paikalta tiistain ja keskiviikon välisen yön aikana. Poliisi on ilmoittanut kaipaavansa yleisövinkkejä, sillä hautausmaalla ei ole turvakameroita. Vuonna 1980 itsemurhan tehneen Joy Division -laulajan haudalla vierailee vuosittain tuhansia faneja.

Joy Division on ollut runsaasti esillä viime aikoina, sillä Anton Corbijn’n ohjaama Control-elokuva on herättänyt paljon huomiota. Leffa perustuu Curtisin lesken kirjoittamaan Touching From A Distance -kirjaan.

www.neworderonline.com 

Lisää luettavaa