Ian Hunter ja Underoath Suomeen

Maineikkaan Mott The Hooplen riveissä tunnetuksi noussut Ian Hunter saapuu Suomeen. Artisti konsertoi Helsingin Kulttuuritalossa lauantaina 8. toukokuuta. 47 euron hintaiset piletit ovat jo myynnissä Menolipussa.

Mott The Hoople hajosi vuonna 1974, jonka jälkeen Hunter jatkoi tuottajana ja lauluntekijänä. Mies on työskennellyt muun muassa Generation X:n ja Hanoi Rocksin kanssa. Mott The Hoople teki myös menestyksekkäitä comeback-keikkoja syksyllä 2009. Yhtyeen mahdollisesta jatkosta ei ole tiedotettu sen enempää.

Yhdysvaltalainen melodista metalcorea soittava Underoath konsertoi puolestaan Helsingin Virgin Oilissa perjantaina 26. maaliskuuta. Mukana on myös brittiläinen Architects.

Underoathin tuorein levy Lost In The Sound Of Separation nousi julkaisuviikollaan USA:n albumilistan top kymppiin. Yhtye on rundanut muun muassa Slipknotin, Disturbedin ja Mastodonin kanssa.