Ihmiskohtaloita, unelmia, toivoa ja tyhjyyttä – Teksti-TV 666 kertoo tulevasta kakkoslevystään

19.12.2022 09:52

Sähkökitaravallin nimiin vannova rockyhtye Teksti-TV 666 julkaisi Aidattu tulevaisuus -debyyttialbuminsa vuonna 2018. Seuraajan nimi on Vapauden tasavalta, ja se ilmestyy maaliskuun alussa.

– Uuden levyn kasaaminen alkoi joskus 2019. Sitten korona alkoi sotkea suunnitelmia, ja päätettiin tehdä hommia kaikessa rauhassa. Studioon mentiin ekan kerran toukokuussa 2021, ja albumi valmistui kesän 2022 aikana, kertoo laulaja-kitaristi Tero Huotari.

– Tavoitteena oli tietenkin tehdä mahdollisimman hyvä levy, mutta samalla haluttiin myös tuoda jotain uutta meidän soundiin.

Albumilta lohkaistiin äskettäin single Keimolan tähtiportti. Kuinka paljon se kertoo kokonaisuudesta?

– Ei lopulta kovinkaan paljon, sillä levy on vaihteleva, ja kaikki biisit ovat jossain määrin erilaisia toisiin sa nähden. Keimolan tähtiportti taitaa myös olla lyhin levytetty Teksti-TV 666 -ralli koskaan.

Kertoisitko hieman myös levyn teksteistä?

– Sieltä löytyy ajatuksia ihmiskohtaloista ja ympäröivästä maailmasta, mutta mukana on myös unelmia ja toivoa paremman huomisen suhteen. Inspiraatiota on tullut muun muassa omista ja muiden kokemuksista, elokuvista… ja tyhjyydestä!

Luvassa on myös vino pino esiintymisiä. Omien keikkojen lisäksi Teksti-TV 666 tekee Pizza Tour 2023 -rundin Kissan kanssa.

– Aika paljon on tullut pizzaa syötyä, sillä sehän on huonoimmillaankin parasta ruokaa, mitä kaupungilta saa. Odotetaan siis innolla, että päästään tutkimaan maakuntien pizzatarjontaa!

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 11/22.

Lisää luettavaa