Iisisti ottaminen on yllättävän vaikeaa – Hippimetalliyhtyeen uusi levy Soundin ennakkokuuntelussa

Egokillsin uusi pitkäsoitto julkaistaan virallisesti perjantaina.
10.5.2018 09:53

Tamperelaisen hippimetallibändi Egokillsin Creation-debyyttialbumista on vierähtänyt kolme vuotta ja perjantaina 11. toukokuuta palaa uuden Mellowhead-levynsä merkeissä, jonka Soundi tarjoaa ennakkokuunneltavaksi jo nyt.

Kyseessä on kahdeksan raidan sekalainen sakki raskaasta sludgeriffittelystä tuplabasarimetalliin ja melodiseen rockiin. Yhtye kuvailee levyä edellistä henkilökohtaisemmaksi ja melodisemmaksi ja sen teksteissä näyttäytyvät elämän molemmat puolet optimismista ja toivosta riippuvuuksiin ja pettymyksiin.

”Jos nyt joku punainen lanka pitää nimetä, tämä levy kertoo iisisti ottamisen vaikeudesta”, toteaa rumpali Vilho Rajala.

Mellowhead-levyn tuotti Kotiteollisuuden kitaristinakin tunnettu Miitri Aaltonen, joka on tuottanut aiemmin muun muassa Mokoman, Stam1nan ja Viikatteen levyjä. Levy äänitettiin Lappeenrannassa legendaarisella Astia-studiolla ja Aaltosen kotistudiolla. Masteroijana toimi Astia-studion isäntä Anssi Kippo.

”Miitrin kanssa työskentely oli rentoa mutta tehokasta. Tehtiin tiiviitä päiviä, kahdeksan tai yhdeksän tuntia päivässä, mutta ilmapiiri oli koko ajan rauhallinen ja rohkaiseva. Miitri puristi meistä parhaan irti, jotta levystä tuli totta”, sanoo laulaja Janne Selo.

Levynjulkaisua juhlitaan tänään torstaina Tampereen Bar Ihkussa ja huomenna yhtye nousee lavalle puolestaan Seinäjoen Bar 15:ssä.

Lisää luettavaa