In-A-Gadda-Da-Vidasta tutun Iron Butterflyn laulaja Doug Ingle on kuollut

25.5.2024 20:03

Iron Butterflyn perustajiin lukeutuva laulaja-urkuri ja pääasiallinen säveltäjä Doug Ingle on kuollut 78-vuoden iässä, uutisoi Blabbermouth.

Suru-uutisen on julkaisun mukaan vahvistanut Inglen poika Doug Ingle Jr.

”Joudumme raskain sydämin ja suuren surun saattelemana kertomaan isäni Doug Inglen menehtyneen”, Doug Ingle Jr. kirjoittaa sosiaalisessa mediassa. ”Isä menehtyi rauhallisesti [perjantai-]iltana [24.5.] perheensä ympäröimänä.”

Ingle oli viimeinen elossa ollut Iron Butterflyn alkuperäisjäsen. Yhtye tunnetaan erityisesti In-A-Gadda-Da-Vida-albumista ja sen 17-minuuttisesta nimikkokappaleesta.

Bändi julkaisi debyyttilevynsä Heavyn vuonna 1968 ja kiersi muun muassa The Doorsin, Creamin ja The Whon kanssa. Myöhemmin samana vuonna ilmestynyt In-A-Gadda-Da-Vida nosti bändin huipulle, ja on myynyt vuosien varrella maailmanlaajuisesti noin 30 miljoonaa kappaletta. Yhtye hajosi ensimmäisen kerran 1971, mutta on palannut ja hajonnut sen jälkeen useammankin kerran. Yhtyeen viimeisin albumi on kuitenkin vuonna 1975 julkaistu Sun and Steel.

Lisää luettavaa