Indie Iltamissa mm. A Place To Bury Strangers, Porissa Scar Symmetry ja Grave

22.6.2009 17:07

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävät Indie Iltamat esittelevät neljän illan aikana vaihtoehtomusiikkia niin Suomesta kuin maamme rajojen ulkopuoleltakin. Turun Klubilla toteutettavan klubifestivaalin pääesiintyjäksi saapuu modernin shoegazingin kärkinimiin kuuluva yhdysvaltalainen A Place To Bury Strangers, joka nähdään Turun lisäksi myös Indie Iltamat -kiertueella Helsingissä ja Tampereella.

A Place To Bury Strangers keikkailee Tampereen Klubilla keskiviikkona 29. heinäkuuta, Turun Klubilla torstaina 30. heinäkuuta ja Helsingin Tavastialla perjantaina 31. heinäkuuta. Ennen A Place To Bury Strangersia nähdään New Yorkissa asuvien Harri Kupiaisen ja Nuutti Katajan muodostama Dead Combo, joka on nähty miesten alkuperäisessä kotimaassa ainoastaan vuoden 2004 Koneisto-festivaaleilla. Illan avaa hiljattain toisen albuminsa julkaissut Murmansk.

Perjantaina Turun Indie Iltamissa esiintyvät kulttisuosiota nauttiva puolalainen reggae/alternative-yhtye Paprika Korps, bluesia ja rock n rollia sekoitteleva Cosmo Jones Beat Machine, punk-bändi Nazi Death Camp sekä J-Tanin ja Luw Sifferin muodostama garagepunk-duo Black Magic Six. Festivaalin päätöspäivälle ovat toistaiseksi varmistuneet turkulaiset garagerock-yhtyeet Sweatmaster ja Agent Kooper.

Porissa järjestetään puolestaan Finn Hits Fest -tapahtuma elokuun puolivälissä. Anniksen kahdella esiintymislavalla esiintyvät mm. ruotsalaiset Grave ja Scar Symmetry. Kotimaisista nimistä mukana ovat esimerkiksi Nicole, Profane Omen, Omnium Gatherum, Dead Shape Figure, Masterstroke, Manufacturers Pride, Depressed Mode, Murdershock ja Burden A.D.

Lisää luettavaa