Iron Maiden -kippari Steve Harris muistelee edesmennyttä Paul Di’Annoa – ”Hänellä oli itsetuhoinen puolensa”

12.3.2025 20:23

Iron Maiden -dynamo Steve Harris on muistellut viime vuoden lopulla menehtynyttä Paul Di’Annoa tuoreessa haastattelussaan.

”Paul oli rakastettava veijari”, Harris sanoo Classic Rockille. ”Hän tykkäsi ärsyttää minua pukeutumalla kuin Adam Ant. Mitä tahansa, millä minun sykkeeni sai nousuun. Sanotaan nyt vaikka niin, että hän tykkäsi järkyttää. Ja niin hän tekikin. Hänellä oli tapana kutsua minua Hitleriksi. Minua on kutsuttu ajatollahiksi ja vääpeliksi, mutta Hitler vei kyllä pisimmän korren.”

”Paulin äänessä oli tiettyä särmää”, Harris jatkaa. ”Raakuutta. Hän ei vain pitänyt huolta itsestään. Hänellä oli itsetuhoinen puolensa. Ja minulle jäi sellainen kuva, ettei hän koskaan oikein uskonut omaavansa sitä mitä seuraavalle tasolle pääsemiseksi vaadittiin. Siinä oli mielestäni jonkinlaista itseluottamuksen puutetta.”

Di’Anno kuoli 66-vuotiaana 21. lokakuuta 2024. Laulajan läheiset julkistivat myöhemmin kuolinsyyksi sydänpussin repeämän.

Lue myös: Entinen Iron Maiden -laulaja ei moiti yhtyettä erottamisestaan – ”Toivon vain, että olisin voinut antaa enemmän”

Lue myös: Entinen Iron Maiden -nokkamies Paul Di’Anno, 66, on kuollut