Iron Maiden pisti 1980-luvulla oikein kunnolla läskiksi saksalaisen tv-kanavan lähetyksessä

23.10.2015 15:16

Varttuneemmat muistanevat, kun Apulanta pisti oikein isolla kädellä ranttaliksi Jyrki Hit Challengessa vuonna 1998. Yhtyeen piti esiintyä ohjelmassa playbackinä, ja tästä sisuuntuneena bändi ”esitti” Tex-Mex Cowboy -biisinsä kaasunaamareihin verhoutuneina ja muutenkin överisti heittäytyen. Ei jäänyt kenellekään kotisohvalla epäselväksi, mitä orkesteri oli taustanauhasta mieltä.

Iron Maiden teki kuitenkin saman vähintään yhtä riemukkaasti vuonna 1987, kun bändi vieraili Saksan televisiossa promotoimassa Somewhere in Time -albumiaan. Yhtyeen oli määrä esittää Wasted Years -hittinsä playbackinä, mutta mitä ilmeisimmin orkesteri ei jaksanut ottaa tilannetta ”ihan” vakavasti. Kuten alta näkyy. Arvostamme! Videosta uutisoi ensin Metal Hammer.

Lisää luettavaa