Iron Maiden -rumpali paljastaa miltei jättäneensä yhtyeen keikkamokan takia – ”He ihmettelivät, että ’Mitä vittua sinä oikein teet?!'”

Mediapunch/Shutterstock/All Over Press

Iron Maiden -rumpali Nicko McBrain vieraili hiljattain showpainija-laulaja Chris Jerichon isännöimässä Talk is Jericho -podcastissa jutustelemassa yhtyeen tuoreesta Senjutsu-albumista.

Muun keskustelun ohessa Jericho kysyi, onko McBrain koskaan ajautunut keikalla pahoihin ongelmiin, mutta katsonut parhaaksi vain jatkaa soittamista. Rumpali palasi muistoissaan keskelle vuoden 1984 Powerslave-kiertuetta ja Hammersmith Odeonin -keikkaa, joka äänitettiin osaksi Live After Death -livealbumia.

”Soittaessamme Flight of Icarus -biisiä Brucella oli aina tapana huutaa, että ’Scream for me Hammersmith, Scream for me Hammersmith, Scream for me…’, kolme kertaa”, McBrain muistelee. ”Aina kolme kertaa.”

”Eräänä iltana hän oli, että ’Scream for me Hammersmith, Scream for me Hammersmith…’, mutta kolmas kerta jäi tulematta ja minä laskin biisin sisään”, mies jatkaa.

Yhtyetovereiden hämmennyksestä huolimatta McBrain katsoi parhaaksi jatkaa soittamista.

”Kaikki syöksyivät rumpukorokkeelle, seisoivat askelmilla ja ihmettelivät, että ’Mitä vittua sinä oikein teet?!'” McBrain sanoo. ”Se meni valtavasta, ’Soitan tosi hyvin’ -fiiliksestä ’Voi luoja, mitä hän juuri meni tekemään?’ -tunnelmiin. Ajattelin, että ’En saa potkuja, minä vain lähden bändistä.’ Joten keikan jälkeen oli pukuhuoneessa ja sanoin kavereille, että ’Olen todella pahoillani. Teidän ei tarvitse antaa minulle potkuja, lähden ihan itse…'”

”Kaikki räjähtivät nauruun”, mies jatkaa. ”[Tuottaja] Martin Birch tuli paikalle ja sanoi: ’Se oli hinnatonta!’ Kysyin häneltä asiasta vuosia sitten, ja hän sanoi neljännestuumaisen nauhan pyörineen koko keikan ajan – ei vain tavanomaisten kaksituumaisten magneettijuttujen, sillä kaikki oli tuohon aikaan vielä täysin analogista. [Birch] sanoi: ’Minulla on se vintillä, ja jonain päivänä käyn kaivamassa sen esiin vain nolatakseni sinut.’ Se oli melkoinen kokemus.”