IS: Yö-muusikoiden riitajutussa päätös – Oikeus katsoi asian Olli Lindholmin hyväksi

Basisti Jay Lewisin potkuista syntynyttä riitaa puitiin käräjillä.
13.9.2018 12:25

Pirkanmaan käräjäoikeus on hylännyt basisti Jukka ”Jay” Lewisin vaatimuksen 35 000 euron korvauksista Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholmilta. Asiasta uutisoi Iltasanomat.

Lewis syytti Lindholmia aiheettomista potkuista. Lindholm oli erottanut Lewisin ja kitaristi Daffy Terävän Yön 35-vuotisjuhlakiertueen päätteeksi joulukuussa 2016. Lindholm oli perustellut potkuja käräjille jättämässään vastineessa soiton tasolla, mikä Lewisin mukaan ”lähentelee kunnianloukkausta”.

Käräjäoikeus katsoi riita-asian Lindholmin hyväksi. Lewis jää ilman korvauksia ja joutuu lisäksi maksamaan kymmenien tuhansien oikeudenkäyntikulut. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen ja siitä on mahdollista valittaa hovioikeuteen.

Erottamisensa jälkeen Lewis ja Terävä perustivat uuden Jay Lewis Gang -yhtyeen. Yössä kitaristin ja basistin mentävät aukot täyttivät puolestaan Jussi Turpeinen (kitara) sekä Mambasta tuttu Timo Mynttinen (basso).

Lisää luettavaa