”Jo on aikakin, että joku tekee minusta elokuvan!” Johnny Winter -dokumentti Tampere Film Festivalille

15.1.2015 14:55

Viime kesänä menehtyneestä blueskitaristi Johnny Winteristä kertova Down & Dirty -dokumentti on valittu maaliskuun alussa juhlittavan Tampere Film Festivalin ohjelmistoon. Viisi vuotta sitten erinomaisen Lemmy-dokumentin ohjannut Greg Olliver halusi tehdä Winter-dokumentin vastapainoksi Kilmisterin tarinalle.

– Saatuani hyvin äänekkään Lemmy-dokkarin valmiiksi halusin tehdä jotain hieman pehmeämpää. Samoihin aikoihin kuulin Johnnyn haastattelun radiossa. Koin iloisen yllätyksen tajutessani, että hänen elämäntarinansa on hyvin mielenkiintoinen, Olliver kertoo Tampere Film Festivalin mielenkiintoisessa haastattelussa.

Dokumentti valmistui vain muutama kuukausi ennen Winterin kuolemaa. Tampereelle dokumentin esittelemään saapuva Olliver kertoo, kuinka Winter oli hänet ensimmäisen kerran tavatessaan tokaissut ”Jo on aikakin, että joku tekee minusta elokuvan!

Soundi toimii Johnny Winter: Down & Dirty -dokumentin virallisena suosittelijana ja Tampere Film Festivalin yhteistyökumppanina.

Tampere Film Festival järjestetään 4.-8.3.

 

Lisää luettavaa