Johnny Cashin ennen julkaisemattomista runoista kirja – Runoihin pohjautuva albumi työn alla, mukana muun muassa Chris Cornell

Viimeisin runo Forever kirjoitettu vain hetkiä ennen Cashin kuolemaa vuonna 2003
16.11.2016 12:13

Edesmennyt Johnny Cash jätti jälkeensä paitsi lukemattomia lauluja, myös runoja. Pulitzer-palkittu runoilija Paul Muldoon on yhdessä Johnny Cashin pojan John Carter Cashin kanssa toimittanut kirjan Forever Words: The Unknown Poems, joka kokoaa yhteen laulaja-lauluntekijän ennen julkaisemattomia runoja.

– Haluan ihmisten näkevän isäni olleen enemmän kuin ikoninen mies mustissa. Tämä kirja auttaa näkemään pintaa syvemmälle, John Carter Cash kertoi New York Timesin haastattelussa.

Forever Words on koottu Cashin jälkeensä jättämien noin 200 runon joukosta, joista varhaisimmat on kirjoitettu vuonna 1944 Cashin ollessa 12-vuotias. John Carter Cash arvelee osan runoista olleen tarkoitettu laulujen lyriikoiksi. Paul Muldoon vertaa Cashia lyyrikkona edesmenneeseen Leonard Coheniin ja Paul Simoniin, vaikka Cashin tekstit eivät aina olekaan yhtä painokkaita kuin runot tavallisesti ovat.

– Mikä ei tietenkään ole välttämättä huono asia. Joissain tapauksissa yksinkertainen ja suora lähestymistapa toimii paremmin, Muldoon toteaa.

New York Times julkaisi myös otteen Cashin viimeisestä runosta nimeltään Forever, jossa Cash käsittelee väistämätöntä loppuaan.

But the trees that I planted
Still are young
The songs I sang
Will still be sung

Cashin perikunta työstää myös parhaillaan levyä kappaleista, jotka pohjautuvat kirjassa julkaistuihin runoihin. Syksyllä 2017 julkaistavaksi kaavaillulla albumilla musisoivat muun muassa Chris Cornell, Kris Kristofferson, Jewel ja Jamey Johnson. John Carter Cash kertoi suunnitelmissa olevan myös Broadway-musikaali sekä Johnny Cash peliautomaatti.

Lisää luettavaa