Johnny Depp saa tukea rockmuusikoilta – Michael Monroekin kommentoi Deppin oikeudenkäynnin lopputulosta

2.6.2022 10:01

Johnny Depp ja Amber Heard tappeli, Depp voitti. Näin kai voisi summata yhden 2000-luvun myrskyisimmän mediaspektaakkeli lopputuloksen, kun Virginian Fairfaxissa järjestetyn oikeudenkäynnin valamiehistö totesi näyttelijä Amber Heardin syyllistyneen entisen puolisonsa Deppin kunnianloukkaukseen. Heard tuomittiin maksamaan 15 miljoonan dollarin (noin 14,1 miljoonaa euroa) korvaukset. Myös osa Deppiä vastaan nostetuista kunnianloukkaussyytteistä hyväksyttiin, ja Depp joutuu maksamaan sellaiset kaksi miljoonaa dollaria.

Juttu liittyy tietysti parisuhdeväkivaltaan, josta kumpikin osapuoli on kertonut kärsineensä vuonna 2016 päättyneen liiton aikana. Jupakka on herättänyt valtavasti kiinnostusta ympäri maailman, ja suuri yleisö on seurannut oikeusväännön etenemistä kuin vapaapainiottelua konsanaan.

Nyt kun tuomio on julistettu, ovat useat rockmuusikot kommentoineet aihetta sosiaalisessa mediassa. Yksi ensimmäisistä kommentoijista oli Aerosmithin Joe Perry, joka myös soittaa Deppin kanssa Hollywood Vampires -yhtyeessä.

”Olen onnellinen ja ylpeä Johnnyn voiton vuoksi. Emme koskaan epäilleet häntä, tiesimme aina totuuden ja sen, että totuus lopulta voittaa”, Perry kirjoittaa Instagram-päivityksessään.

Myös Michael Monroe julkaisi Instagramissa Deppiä tukevan kuvan. Kuvassa Monroe ja Depp poseeraavat yhdessä, ja mukaan on liitetty #justiceforjohnnydepp-hashtag viiden tähti-emojin kera.

Katso muusikoiden päivitykset alta:

Lisää luettavaa