Jonna Tervomaan tulevaa levyä kaikessa hiljaisuudessa työstänyt The Posies -konkari keikkailee Suomessa

4.1.2017 15:05

Power pop -yhtye The Posiesin toisena voimahahmona tunnettu Ken Stringfellow keikkailee helmikuussa Suomessa kolmen keikan verran.

Stringfellow nähdään Helsingin Bar Loosessa 11. helmikuuta ja myöhemmin vielä Riihimäen Vihreässä talossa 17. helmikuuta ja sitä seuraavana päivänä Tampereen Telakalla. Keikoilla on mukana myös Jonna Tervomaa laulamassa valittuja kappaleita.

Tervomaan ja Stringfellow’n yhteistyö ulottuu myös keikkalavoilta studioon, sillä voimapoppikonkari toimii Tervomaan tulevan levyn tuottajana. Kesällä ilmestyvää, vielä nimeämätöntä albumia on työstetty jo jonkin aikaa kaikessa hiljaisuudessa. Tervomaa kertoo Facebook-sivuillaan etsineensä musiikilleen sopivaa tuottajaa jo kauan ja vihdoin löytäneensä sellaisen Stringfellow’sta.

– Ken Stringfellow on varsin omistautunut ja motivoitunut tuottaja, ja hänelle kaksikin päivää samassa kaupungissa on ollut jo pitkään hyvin harvinaista herkkua. Uuden albumini äärellä mies viihtyy nyt tovin Helsingissä, Jonna Tervomaa kertoo.

Lisää luettavaa