Joose Keskitalo haudataan elävältä hänen ja Paavoharjun uuden, erittäin painostavan biisin videolla

My Self on ensimmäinen näyte kiehtovan kombinaation Happiness-levyltä.

Joose Keskitalo ja erikoismusiikkikollektiivi Paavoharju julkaisevat Happiness-nimisen yhteislevyn, ja nyt Soundin ensinäytössä saadaan ensimmäinen maistiainen tulevasta. Yläpuolella soiva My Self on painostavuudessaan kiehtova esitys, eikä musiikkivideokaan ole ihan kepeimmästä päästä. Joose siellä hautaa itse itseään elävältä.
.
Huhtikuun lopussa ilmestyvän albumin tiedotteessa painotetaan, että kyseessä ei ole lähes vuosikymmen sitten toimintansa lopettaneen Paavoharju-yhtyeen varsinainen paluu. Paavoharju ehti julkaista kolme kiiteltyä pitkäsoittoa: Yhä hämärää, Laulu laakson kukista ja Paperi T:n kanssa tehty Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne.
.
My Self -kappale ja koko Happiness-albumi ovat jatkoa Paavoharjun ja Keskitalon aiemmin julkaisemalle Onni/Minä ja kapteeni -singlelle. Joose Keskitalo kertoo olevansa tyytyväinen lopputulokseen, josta löytyy hartautta, herkkyyttä ja ysäri ug-konemusacooliutta.
.
Lisäksi albumin tiedotteessa höpistään pitkät pätkät jostain ”Kauri-Martti Junnilasta, Savonlinnasta Ahvenanmaalle emigroituneesta konemuusikosta, joka työsti materiaalia askeettisina kristittyinä pidettyjen savonlinnalaismuusikoiden kanssa vuosituhannen vaihteessa, mutta demot jäivät pölyttymään pöytälaatikkoon Junnilan pyrittyä paikallispoliitikoksi Maarianhaminassa.” Uskoo ken tahtoo, mutta ainakin tarina on hyvä!