Judas Priest palasi keikkalavoille – esityslistalla vanhojen klassikoiden livedebyyttejä ja muita harvinaisuuksia sekä Glenn Tiptonin vierailu

16.8.2021 21:02

Judas Priest palasi parrasvaloihin sunnuntaina Bloodstock Open Air -festivaaleilla Isossa-Britanniassa. Kyseessä oli samalla yhtyeen ensimmäinen konsertti sitten kesäkuun 2019.

Priest tarjoilikin yleisölle nannaa sitten koko rahan edestä, sillä livedebyyttinsä tekivät niin Painkiller-päätösraita One Shot At Glory kuin Stained Classilta löytyvä Invaderkin. Rocka Rolla soitettiin puolestaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1976.

Myös Exciterin ja Touch of Evilin edellisistä esityksistä oli ehtinyt vierähtää jo tovi jos toinenkin – tarkalleen ottaen 16 vuotta. Lisäksi Hell Patrol ja Dissident Aggressor kajahtivat ilmoille ensimmäistä kertaa Priestin keikalla reiluun vuosikymmeneen, ja Blood Red Skiesinkin löytyi yhtyeen keikkasetistä edellisen kerran vuonna 2012.

Parkinsonia sairastava kitaristi Glenn Tipton nousi illan päätteeksi lavalle ja soitti yhtyeen kanssa Metal Gods-, Breaking the Law– ja Living After Midnight -kappaleet.

Judas Priest’s 50 Heavy Metal Years -kiertue siirtyy Pohjois-Amerikan puolelle syyskuun alussa. Mukana matkaa ruotsalainen power metal -rykmentti Sabaton.

Alla yleisön taltioimia videoita yhtyeen keikalta.

Lisää luettavaa