Juupas, eipäs… Uutta Black Sabbath -musiikkia vai ei?

27.11.2015 16:18

Viimeiselle maailmankiertueelleen pian suuntaavan Black Sabbathin leirissä näyttää olevan kovasti epätietoisuutta siitä, julkaiseeko yhtye vielä uutta musiikkia.

Kerroimme joitakin aikoja sitten laulaja Ozzy Osbournen kommentista, jonka mukaan Black Sabbath olisi perunut puolittaisen lupauksensa vielä yhdestä studioalbumista.

Q-lehdelle puhunut kitaristi Tony Iommi antaa kuitenkin hieman uutta toivoa.

– Minulla on paljon uusia riffejä ja ajattelin niiden päätyvän uudelle Black Sabbath -levylle. Sitten pidimme bändikokouksen ja erityisesti Geezer (basisti Butler) oli vahvasti sitä mieltä, ettei meidän pitäisi tehdä enää albumeja. Saa nyt nähdä, kitaristi sanoo.

– Toisaalta, nauhoitimme 13-levyn sessioissa kuusitoista kappaletta, joista julkaistiin vain yksitoista. Emmeköhän me tuo markkinoille ainakin nämä julkaisematta jääneet raidat, mikäli kokonainen levy jää haaveeksi.

Soundi selvitti äskettäin lukijoiden Black Sabbath -suosikit. Tuon listan pariin pääsee täällä.

Lisää luettavaa