Jylhyyttä päivään – OpuNui esittelee tulevaa levyään eeppisellä singlellä

27.1.2023 12:09

Porilainen OpuNui-yhtye valmistautuu kolmannen studioalbuminsa julkaisuun. Levyä esitellään nyt uudella, hiipivästi käynnistyvällä ja eeppisyyteen yltyvällä Ekliptika-singlellä, jonka teksti syntyi laulaja-kitaristi Jussi Mäkiperen tutustuttua Dane Rudhyariin ja eritoten tämän The Astrology Of Personality -teokseen (1936).

”Selasin tietoja Rudhyarista. Istuin alas työpöydälleni, laitoin kappaleen demon soimaan ja kirjoitin tekstin. Sekoitin tekstiin ajan ja avaruuden filosofiaa, Rudhyaria ja länsimaista astrologiaa. Halusin tekstin sisältävän kysymyksen, ovatko aika ja avaruus olemassa mielen ulkopuolella tai ovatko ne olemassa toisistaan itsenäisinä. Onko muita ajan hetkiä kuin nykyhetki olemassa ja mikä on identiteetin luonne yli ajan? Melkoista, mutta ihan hyvä tästäkin tuli”, Mäkipere kommentoi.

Lisää luettavaa