Jyrki69:n rockabilly-superbändin debyytti-ep tulossa

18.11.2013 19:35

Juuri kattavan kokoelman julkaisseen The 69 Eyesin keulakuva Jyrki Linnankivi, alias Jyrki69, on perustanut uuden nimekkäistä muusikoista koostuvan yhtyeen. The 69 Cats -kokoonpanon kitaristina toimii Danny B. Harvey – viime aikoina muun muassa The Head Catsissa Motörheadin Lemmy Kilmisterin ja The Stray Catsin Slim Jim Phantomin kanssa soittanut tyyliniekka. Ryhmän basistina vaikuttaa Chopper Franklin (mm. The Cramps) ja rumpujen takaa löytyy Clem Burke (mm. The Blondie).

– Mun musiikilliset perusjuurethan on Elviksen suunnalla sekä 50-luvun rockabillyssä ja rock’n’rollissa. Parhaiten tämä varmaan ilmenee The 69 Eyesin biisirakenteissa ja sanoituksissa, jotka noudattelevat klassisia rock’n’rollin lainalaisuuksia. Kun ryhdyimme aikoinaan tekemään musiikkia tuottaja Johnny Lee Michaelsin kanssa niin puhuimme aina 50-luvun jutuista – hän on kanssa vanha fiftari. Olenkin haaveillut pitkään mahdollisuudesta kokeilla jotain ’billy-kuviota, kertoo Jyrki69.

– Myös The 69 Eyesin fanit ovat toivoneet, että esittäisimme esimerkiksi Elvistä ja akustisesti olemme näin tehneetkin. The 69 Eyes on kuitenkin oma juttunsa ja halusin tehdä jotain ihan uutta puhtaalta pöydältä. No, The 69 Cats on juuri tätä: synkempää modernia rockabillyä varjoisemmilta kujilta – hyvillä soundeilla ja jämäkällä sekä melankolisella otteella.

Miten törmäsit näihin amerikkalaisherroihin, siis Dannyyn, Chopperiin ja Clemiin?

– Olin käymässä viime keväänä Memphisissä Sun Recordsilla ja tekstasin huvikseni legendaarisen kalifornialaisen Cleopatra Recordsin pomolle Brian Pereralle, että täällä Sun-studiollahan olisi mageeta tehdä joku ep. Vastauksena tuli Harveyn yhteystiedot, että kysele tältä kaverilta jos se vaikka lähtisi mukaan. Yllättäen paljastui, että Danny diggaa The 69 Eyesia ja hän olikin heti messissä, että totta kai, laulaja sanoo.

– Danny on kuitenkin Brian Setzerin ohella kovin elossa oleva rock’n’roll -kitaristi ja alan legenda, joten hommahan oli sillä selvä. Chopper Franklinin taustalla on The Cramps ja Clem Burke on Rock And Roll Hall Of Famessa Blondien ansiosta – aika tiukka jengi on siis kasassa. Tästähän tulee myös bändin ”itsestään selvä” nimi: The Cramps + Rockats + The 69 Eyes = The 69 Cats. Teimme ensin ep:n, joka ilmestyy 25. marraskuuta, ja debyyttialbumi saapuu keväällä.

Bad Things -ep tarjoaa vaihtelevaa kamaa, sillä Type O Negativelta lainatusta Black No. 1 -vedosta on matkaa esimerkiksi Elviksen aikoinaan esittämään Flaming Stariin.

– Valitsin ep:lle sellaisia biisejä, joihin tiesin ääneni sopivan ja joiden versioinnista olin joskus haaveillut. Parinkymmenen vuoden dj-uran jälkeen tiedän myös, että suora 50-luvulta soundaava kama puree aina ja saa jengin tanssimaan loppuillasta – niin gootti- kuin metalliklubeillakin. Tarkoituksena oli tehdä matskua juuri tähän tarkoitukseen. Samalla on alkanut tuntua siltä, että jengi on todella kyllästynyt niin metalliin kuin kaikkialta yli äyräiden pursuavaan EDM:ään. Orgaaninen musa taas tuntuu toimivan ja kovasoundiselle sekä synkeämmän puoleiselle rockabilly-bändille on todellakin tarvetta!

Millaisia suunnitelmia teillä on debyyttialbumin suhteen?

– Pitkäsoitto tehdään talven aikana Hollywoodissa ja Helsingissä. Levylle tulee tukku mageita covereita ja muutama todella kova vierailijakin.

Ja Suomen-keikkojakin on siis luvassa?

– Näyttäisi siltä, että albumi ilmestyy myös täällä suunnalla. Suomihan on aina ollut rockabillyn alusmaa, joten emmeköhän me pari keikkaakin täällä heitä. Livesetistä saa tietenkin todella kovan, kun katsoo bändin jäsenten taustoja ja poimii sieltä biisejä mukaan…

The 69 Catsin Facebook-sivu löytyy täältä ja iTunesissa voi tutustua tunnelmiin.

Lisää luettavaa