Kaikkea sitä! Poplaulaja joutui lavalla oman lämmittelyaktinsa jäsenen pahoinpitelemäksi

19.2.2017 15:44

Pop voi olla aivan yhtä terveydelle vaarallista hommaa kuin rokkikin. Sen sai karvaasti kokea poptähti Aaron Carter perjantai-iltana Loony Bin -klubilla Illinoisissa. Billboard raportoi tapahtumaketjun saaneensa alkunsa, kun Carteria lämmitelleen ILL State -orkesterin jäsen alkoi kahmia yleisössä näkemiään puhelimia ihmisten käsistä kesken laulajan esiintymisen. Carterin äkättyä sekasortoa aiheuttaneen puuhailun, hän käski järjestysmiehiä poistamaan hämmingistä vastuussa olleen muusikon lavalta.

Kun miestä sitten raahattiin takahuoneeseen rauhoittumaan, Carter katsoi asialliseksi huikata tämän perään ”Bye Felipe” (muunnos Friday-elokuvan tutuksi tekemästä ”Bye Felicia”-repliikistä, jolla osoitetaan täydellistä välinpitämättömyyttä tilanteesta poistuvan hahmon todellista henkilöllisyyttä kohtaan), josta ärtyneenä latinalaisamerikkalaista alkuperää omaava muusikko irtautui saattajiensa otteesta ja hyökkäsi Carterin kimppuun, vahingoittaen samalla tämän soittovälineistöä.

Carter kielsi myöhemmin omaavansa minkäänlaisia rasistisia ajatuksia. ”Tietoisku: bändissäni on kolme mahtavaa mustaa funk-muusikkoa ja italialainen kitaristi Italiasta”, mies kirjoitti Twitterissä julkaisemassaan päivityksessä aikaisin lauantaiaamuna.

Viranomaiset ovat ottaneet tapauksen tutkittavakseen. Voit katsoa TMZ:n julkaiseman videopätkän illan tapahtumista alta.

Lisää luettavaa