Kanye Westiä epäillään pahoinpitelystä – Löi fania baari-illan päätteeksi

Lievästä pahoinpitelystä voi Kaliforniassa saada maksimissaan puoli vuotta vankeutta.
14.1.2022 13:36

Räppäri Kanye Westiä, nykyään viralliselta nimeltään Ye, epäillään lievästä pahoinpitelystä. Asiasta ovat uutisoineet useat medialähteet kuten muun muassa Guardian-lehti.

Westin epäillään lyöneen nimikirjoitusta pyytänyttä fania nyrkillä Los Angelesissa 13. tammikuuta aamuyöllä. Ennen välikohtausta West oli ollut viettämässä iltaa länsi-Hollywoodissa sijaitsevassa Delilah-yökerhossa yhdessä nykyisen partnerinsa Julia Foxin sekä Madonnan ja Floyd Mayweatherin kanssa. Poliisi vahvistaa vastanneensa hätäkutsuun kolmelta aamuyöllä ja uhrin nimenneen Westin tekijäksi. Ketään ei ole tapauksen vuoksi pidätetty ja asiaa tutkitaan, kerrotaan LAPD:stä.

Lievästä pahoipitelystä voi Kaliforniassa saada sakkoja tai maksimissaan kuusi kuukautta vankeutta. West tai hänen edustajansa eivät ole kommentoineet tapausta.

Westillä on aiempaakin historiaa vastaavista tapauksista. Vuonna 2014 hän otti yhteen paparazzin kanssa yrittäen ottaa tältä kameraa käsistä. West sai välikohtauksen vuoksi ehdollista ja hänet määrättiin vihanhallintaterapiaan ja suorittamaan yhdyskuntapalvelua. Samana vuonna Westin väitettiin pahoinpidelleen miestä kiropraktikon vastaanotolla – räppäri sopi kuitenkin asian miehen kanssa eikä asiasta nostettu syytteitä.

Coachella-suurfestivaalin järjestäjät tiedottivat keskiviikkona, että Kanye West on yksi tulevan kesän pääesiintyjistään. 15.-17. ja uudestaan 22.-24. huhtikuuta Kaliforniassa järjestettävässä megatapahtumassa esiintyvät lisäksi muun muassa Billie Eilish, Harry Styles, Phoebe Bridgers, Megan Thee Stallion, Danny Elfman, Doja Cat ja Run The Jewels.

Lisää luettavaa