Katsele ja kuuntele: St. Vincent, Weeping Willows, Daft Punk

St. Vincent eli laulaja-lauluntekijä Annie Clark julkaisee neljännen albuminsa St. Vincent helmikuun lopulla. Cheerleader– ja Cruel-hiteistä sekä energisistä live-esiintymisistään tunnetun laulajan tulevan levyn ensimmäinen biisimaistiainen ilmestyi tänään kuunneltavaksi nettiin.

Levyä ovat työstäneet Clarkin itsensä lisäksi Sharon Jonesin Dap-Kings -yhtyeen rumpali Homer Steinwess, Midlakesta tuttu McKenzie Smith sekä tuottaja John Congleton.

Ennen soolouraansa Annie Clark oli sinfonisen popyhtye The Polyphonic Spreen jäsen. Hän oli mukana myös Sufjan Stevensin keikkakokoonpanossa. Laulajan edellinen albumijulkaisu oli David Byrnen kanssa tehty yhteislevy Love This Giant (2012).

Ruotsalaisromantikot ovat palanneet. Weeping Willowsin kuudes albumi The Time Has Come julkaistaan St. Vincentin levyn tavoin helmikuun lopulla.

Magnus Carlsonin johtamaan yhtyeen edellinen pitkäsoitto Fear & Love ilmestyi vuonna 2007.

The Time Has Come -levyn ensimmäinen single (We’re in) Different Places ennakoi yhtyeen palanneen ensilevynsä Broken Promise Land orkestraalisiin tunnelmiin.

Vuoden parhaiden albumien listauksissa kärkisijoille yhdessä sun toisessa mediassa yltäneeltä Daft Punkin Random Access Memories -levyltä on julkaistu uusi single. Katso Instant Crush -video alla.

Kappaleella laulaa The Strokes -nokkamies Julian Casablancas, jonka huhutaan työskentelevän parhaillaan toisen sooloalbuminsa parissa.