Kemopetrol aktivoituu syksyllä

17.8.2011 12:22

Kemopetrolin viides albumi A Song & A Reason ilmestyy 21. syyskuuta. Pitkäsoiton työstö alkoi jo vuonna 2008, mutta levytysprojekti oli hetken aikaa tauolla solisti Laura Närhen menestyksekkään Suuri sydän -sooloalbumin takia.

A Song & A Reasonin ensimmäinen singlelohkaisu on nimeltään Changing Lanes. Sen voi kuunnella täällä.

Kaikki uuden levyn kappaleet ovat yhtyeen kosketinsoittajan Kalle Koiviston käsialaa.

– Kolme vuotta rakensimme keskenämme levyä, josta tuli lopulta juuri sellainen kuin halusimmekin: musiikillisesti monipuolinen, mutta ennen kaikkea yhtenäinen albumikokonaisuus. Itselleni tämä levy on todellinen "labour of love", kuten engelsmanni asian ilmaisisi. On hienoa saada levy viimein julki, varsinkin nyt syksyllä. Albumin musiikki sopii tunnelmaltaan tähän aikaan, Kalle kertoo.

Kemopetrol lähtee myös keikoille. Yhtye nousee lavalle muun muassa Joensuun Kerubissa lauantaina 29.10.

www.kemopetrol.com

Lisää luettavaa