Kiihkeä ja suomirokin historiassa ainutlaatuinen menestystarina tulee teatterilavalle – Dingo-musikaalilla on itsensä Neumannin siunaus

Musikaali käsittelee Dingo-ilmiötä juuri keulahahmo Pertti "Nipa" Neumannin kautta.
13.6.2022 13:50

Huomio kaikki Dingo-fanit: tänä kesänä kannattaa suunnaksi ottaa Rauman kesäteatteri, jossa saa 16. kesäkuuta ensi-iltansa ja kantaesityksensä uusi Dingo-musikaali, jossa huiman suosion saanutta yhtyettä ja sen ympärille kehittynyttä ilmiötä käsitellään laulaja Pertti ”Nipa” Neumannin näkulmasta. Musikaalin ovat käsikirjoittaneet Otto Kanerva sekä Kaisa Kuikkaniemi, joka tunnetaan myös Kaikki huutaa Dingo -kuunnelmasarjan kirjoittajana.

”Vanhana Dingo-fanina otin tietysti kuunnelmasarjan haltuun. Otin välittömästi yhteyttä Kaisaan ja sain hänet aisaparikseni näytelmää kirjoittamaan. Onneksemme myös Neumann piti ideasta ja antoi sille siunauksensa. Olemme siis vanhan kipparin suojeluksessa”, kommentoi Kanerva, joka myös ohjaa näytelmän.

Neumannin rooliin valikoitui Pimeys- ja Joel Herttua -yhtyeistä tuttu Joel Mäkinen, joka on nähty aiemmin myös esimerkiksi We Will Rock You -musikaalissa. Muita Dingon jäseniä esittävät Patrik Hvitsjö, Taneli Läykki, Pyry Smolander ja Olli Tulkki. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Eleonoora Kauhanen, Eppu Salminen ja Sinikka Salminen. Esityksen musiikista vastaa Antti Vauramo, jonka johtaman liveorkesterin muodostavat rautaiset ammattimuusikot.

Dingo-musikaali on Rauman kesäteatterin ohjelmistossa 16.6.-6.8.

Lisää luettavaa