Koitos naittaa Peer Günt -riffittelyn ja punkrock-kertosäkeet yhteen – Tuore single näyttää, miltä bändi nyt ja tulevaisuudessa kuulostaa

Äetsäläisyhtye tarjoilee juurevaa rockmetallia.
24.7.2019 10:33

Äetsäläislähtöinen, vuonna 2010 perustettu Koitos on julkaissut uuden Sä olit liian täynnä itseäs -singlen, jossa Peer Günt -henkinen riffittely ja punkrock-kertosäkeet yhdistyvät juurevaksi rokkimetalliksi. Kappaleeseen tehdyn musiikkivideon voit katsoa tuosta yläpuolelta.

”Viimeinen vuosi on vietetty treenikämpällä omaa soundia hiomalla. Klassinen rock ja punk ovat vahvasti läsnä uudelle materiaalilla – pohjimmiltaan biisit ovat kuitenkin tarttuvaa metallia. Uusi single on hyvä läpileikkaus siitä, miltä bändi nyt ja tulevaisuudessa kuulostaa.”, kertoo yhtyeen kitaristi Ville Ritala.

Singlejulkaisua juhlistetaan heinäkuun lopussa kahden keikan merkeissä. Yhtyeen voi nähdä lauteilla Tampereen Maanalaisessa 26. heinäkuuta ja seuraavana iltana Turun Apollossa osana Up by the Apollo -klubifestivaalia.

Lisää luettavaa