Kolmas kerta toden sanoo: Amorphis lanseeraa juhlavuotensa kunniaksi jälleen nimikko-oluen

24.3.2020 10:08

Amorphis täyttää tänä vuonna komeat 30 vuotta. Juhlan kunniaksi on luvassa (kunhan virustilanne sen sallii) kolme erikoiskeikkaa Helsingin Tavastialla – kussakin konsertissa keskitytään eri vuosikymmenen tuotantoon –, ja nyt tiedotetaan, että yleisölle esitellään myös uusi Amorphis-olut. Skål!

Väkijuoma toteutetaan yhteistyössä tuusulalaisen Maku Brewing -yhtiön kanssa, kuten Amorphisin kaksi edellistäkin nimikkokaljaa. Uusimman oluen nimi on Legacy of 1000 Lakes pale ale, ja juoma tulee kauppoihin tänään 24.3.

”Me ollaan vuodesta 2015 tehty menestyksekkäästi yhteistyötä Maku Brewingin kanssa, ja taas se tuottaa nestemäistä hedelmää. Uusin bisse tulee olemaan meidän 30-vuotissynttärien virallinen kisajuoma niin keikoilla kuin kotistudioissa. Väinämöistä lainatakseni: ’Kolmas Amorphis-olut toden sanoo'”, ilakoi Amorphisin Santeri Kallio tiedotteessa.

”Haluamme juhlistaa omalta osaltamme Amorphiksen historiaa tavalla, jonka osaamme parhaiten, eli hyvän oluen suunnittelulla ja tekemisellä”, Maku Brewingin makujohtaja Jussi Tamminen puolestaan kertoo.

Amorphisin erikoiskeikat järjestetään näillä näkymin 21.–23.7. Keikkojen liput ovat myynnissä Tiketissä.

Lisää luettavaa