Korn-solisti kertoo, mitä kappaletta ei halua laulaa enää koskaan – ”Tajusin, kuinka synkkä se oikein on”

22.10.2022 19:07

Kornin nimikkodebyytti ilmestyi 11. lokakuuta vuonna 1994. Keulakuva Jonathan Davisin sanoitukset levyllä kolusivat ihmismielen synkimpiä syövereitä aina kiusaamisesta huumehelvettiin ja lasten hyväksikäyttöön asti.

Viimeksi mainitusta kertova Daddy-kappale oli erityisen vaikea äänitettävä, sillä Davis puhkesi nauhoituksissa itkuun, eikä yhtye soittanut kappaletta liveolosuhteissa ennen albumin 20-vuotisjuhlallisuuksia.

Davis sanoo nyt, ettei haluaa laulaa kappaletta enää koskaan.

”Minusta tuntui, kuin olisin salannut sen maailmalta niin pitkään”, Davis sanoo Metal Hammerille. ”Tuntui kuin olisin sen velkaa faneillemme, jotka olivat tarpeeksi hc-porukkaa tullakseen katsomaan levyn 20-vuotisjuhlia, mutta en halua tehdä sitä enää.”

”Levyn tiimoilta kiertäessä tajusin, kuinka synkkä se oikein on – se on masentavaa paskaa. Kun siirryimme Follow The Leaderiin, kallistuimme enemmän grooven puolelle. Tunne oli mukana, mutta ei enää sitä samaa synkkyyttä, jonka vangitsimme ensimmäiselle levylle.”

Kappale ei Davisin mukaan ole debyytin 30-vuotisjuhlien lähestyessä palaamassa yhtyeen ohjelmistoon.

”En usko että haluan laulaa sitä enää”, laulaja aprikoi. ”Se oli vaikeaa, ja luulen että todistelin siinä samalla itselleni, että pystyisin siihen.”

Lisää luettavaa