Kotimaiselle raskaalle musiikille nostetaan jälleen hattua ulkomailla – Metal Hammer -lehden kuukauden tärpeissä suomalaisbändejä kaksin kappalein

23.11.2016 17:47

Arvostettu raskaan musiikin erikoislehti Metal Hammer nostaa joka kuukausi esille uusia julkaisuja ja bändejä, joita se suosittelee lukijoilleen lämpimästi. Marraskuun tärpeissä on Suomiedustus vahvana, sillä kolmen koplasta kahden juuret ovat tuhansien järvien maassa.

Ensimmäisenä lehti nostaa esille Swallow The Sun -yhtyeestä tutun Juha Raivion Trees Of Eternityn, joka julkaisi pitkään valmistellun debyyttilevynsä 11. marraskuuta. Levyllä vaikuttavat Raivion lisäksi Kai Hahto, Mattias ja Fredrik Norrman sekä Raivion edesmennyt avovaimo Aleah Starbridge.

Metal Hammerin toinen underground-tärppi on lahtelainen black metal -yhtye Kyy, jokajulkaisi myös ensimmäisen pitkäsoittonsa marraskuun alussa. Inferno-lehti kuvailee kolme vuotta sitten perustetun Kyyn tyylin olevan ”hyvin rullaava, paikoin rokkaava ja sopivan rosoinen black metal melodisia koukkuja unohtamatta”.

 

Lisää luettavaa