Kuinka paljon on tarpeeksi? Floor Jansen pohtii musiikkiuraansa Tarja Turusen haastattelussa (!)

10.12.2020 08:36

Juuri kun eilen oli Soundinkin sivuilla puhetta Tarja Turusen nykyisestä suhteesta vanhaan bändiinsä Nightwishiin, tulee sopivasti heti perään julki varsin kiintoisa livestriimi. Turunen emännöi hiljattain Instagram Live -lähetystä, jonka vieraana nähtiin – tadaa! – Nightwishin nykyinen laulaja Floor Jansen. Mitä ilmeisimmin Turusen välit ainakin useisiin Nightwish-muusikoihin ovat kunnossa, hyvä!

Jansen pohti nettilähetyksessä muun muassa orastavan soolouransa kommervenkkejä. Laulaja on pysytellyt kiireisenä Nightwishin kanssa, mutta hiljattain hän on viritellyt lisäksi aivan omaa tuotantoaan.

”Sävellän paraikaa uutta musiikkia. Haluaisin julkaista soololevyn jossain välissä. On jännittävää ja aikaavievää rakentaa jotain tyhjästä”, Jansen pohti lähetyksessä.

”Olen tänä vuonna yrittänyt saada soolotuotannolleni jonkinlaista musiikillista suuntaa. Voin sanoa, ettei se ole metallia tai rockia. Soundiini kuuluu kuitenkin tietynlainen tyyli. Pysyttelen tummasävyisen ja melodramaattisen musiikin parissa, en todellakaan ole mikään popkuningatar.”

Jansen kertoo saaneensa innoituksen soolouraan viimevuotisesta vierailustaan hollantilaiseen Beste Zangers -lauluohjelmaan. Siitä jäi tunne, että Nightwishin ulkopuolella voisi vastaisuudessakin tehdä musiikkia.

”Se vierailu muutti paljon asioita ja pisti liikkeelle soolouran, jollaista en ole koskaan aiemmin suunnitellut. Olen ollut viime vuodet hyvin tyytyväinen Nightwishin parissa”, Jansen sanoo.

”Ensiksi pohdin, eikö minulla ole jo tarpeeksi. Minulla on jo bändi ja perhe. Ehkä siinä olisi jo yllin kyllin? Mutta on hassua, miten asiat alkavat kutitella mielessä, kun luovuus lähtee liikkeelle. Aloin kiinnostua taas oman musiikin tekemisestä sekä kaikista siihen liittyvistä hyvistä ja huonoista puolista. Olen viime vuosina kehittynyt laulajana enemmän kuin säveltäjänä. Niinpä kysymys kuuluu: olenko tarpeeksi taitava?”

Katso tallenne Turusen ja Jansenin juttusessiosta alta:

Lisää luettavaa