Kuinka sujuu hipeiltä metalli? Ennakkokuuntelussa Egokillsin debyytti

28.11.2014 10:55

Hippimetalliyhtyeeksi itseään tituleeraava tamperelainen Egokills julkaisee 5.12. albuminsa Creation. Melodisen metallialbumin pariin pääsee tästä päivästä lähtien tutustumaan Soundi.fi:n ennakkokuuntelussa, eli pistäkääpä myös esimerkiksi Uniklubin ja Bloodpitin riveissä kunnostautuneiden karvaisten äijien albumi soimaan. 

– Mulle tämä bändi toi takaisin sen saman fiiliksen, minkä takia nuorena nämä hommat aloitti, hehkuttaa laulaja Janne Selo. – Musan vääntäminen porukalla kellarissa kuten alkuaikoina oli paluu omille juurille. Tämä on jonkinlainen ympyrän sulkeutuminen ja kuitenkin uuden alku. Levylle päätyi melkein kaikki mitä treeniksen uumenissa saatiin kasaan puristettua viimeisen parin vuoden aikana.

– Mulla ja Jannella oli jo lukioaikana bändi, mutta sittemmin me etäännyttiin toisistamme kymmeneksi vuodeksi jostain syystä, kertoo rumpali Vilho Rajala. – Olen aina pitänyt Jannea valtavassa arvossa, ja kun kesällä 2011 tuli täysin puskista tekstiviesti, että lähdetkö mukaan uuteen bändiin, olin välittömästi mukana. Ensimmäinen vuosi pelkästään reenattiin, eikä bändillä ollut edes nimeä. Vasta toisena vuonna alettiin keikkailla ja kolmantena vuonna päätettiin tehdä levy, kun bändi ja biisit oli tarpeeksi kypsyneet.

Egokillsin haastattelu löytyy 10.12. ilmestyvästä Soundista.

Egokills:
Janne Selo – laulu
Niko Viita-aho – kitara
Paavo Pekkonen – kitara
Mika Pusa – basso
Vilho Rajala – rummut

Julkkarikeikka soi Tampereen Dog’s Homessa perjantaina 5.12.
Lisätietoja:
www.facebook.com/egokillsband 

(Kuva: Markus Laakso)

Lisää luettavaa