Artisti: Ennakkokuuntelu

Uhrijuhlaa ennakkoon! Kuuntele perjantaina ilmestyvä albumi jo nyt

Perjantaina 6.3. ilmestyvä Uhrijuhlan kakkoslevy Jokainen on vapaa lintu soi nyt Soundin ennakkokuuntelussa!Uhrijuhlan persoonallinen teho nojaa kahden hyvin eri tyyppisen laulajan vuorotteluun. Kauko Röyhkän tutun maaninen mörinä saa vastaansa puolisonsa Olgan eteerisen ja kauniin huokailun. Toimii.Kakkoslevyllä kelkasta on jäänyt debyytillä Röyhkän sijaan laulanut Janitor Muurinen. Poissa ovat myös Callisto-kitaristi Markus Myllykangas sekä 500 kg Lihaa -rumpali Kari Salminen. Uusina jäseninä ovat Röyhkän rinnalla kitaroiva Kimi Kärki (Reverend Bizzarre) ja rumpali…

”Elokuvan ensimmäinen puolituntinen” Ennakkokuuntelussa Kota: Valoenkeli

Tummasävyistä folkia soittava Kota julkaisee debyyttialbuminsa Valoenkeli viikon päästä 5.12. Shamanistisia perinteitä ja modernia äänikuvaa monipuolisesti sekoittavaan albumiin voi tutustua Soundi.fi:n ennakkokuuntelun avulla.Valoenkeli on Lapissa Kitkajärven pienessä rantamökissä äänitetty teema-albumi. Levyllä soi erikoisia soittimia – luista, kannoista ja poronnahasta valmistetut instrumentit artisti on tehnyt itse.”Kaiken voi laskea alkavaksi Alusta ja juuresta, jossa tarinamme päähenkilö, Kulkija, suorittaa Kodan polton”– Vielä jälkikäteenkin…

Myrskyvaroitus! Ghost Brigaden albumi ennakkokuuntelussa vain Soundissa

”Kun IV – One With The Storm -albumin avaus Wretched Blues lähtee vyörymään niin kuulija tietää olevansa erikoislaatuisen taideteoksen äärellä.” Näillä sanoilla kuvailee toimittaja Timo Isoaho Ghost Brigaden uutuutta tuoreen Soundin jutussa. Ja oikeassahan mies on, kuten alla pauhaavasta albumista voi kuka hyvänsä nyt tarkastaa.Jyväskyläläisen Ghost Brigaden neljäs pitkäsoitto IV – One With The Storm soi nyt ennakkosoitossa ainoana Suomessa Soundi.fi:ssä.Kauppoihin albumi pamahtaa 7.11.Lisätietoja: www.facebook.com/ghostbrigade