Kuinka sujuu Nick Cavelta leffamusa? Ennakkokuuntelussa Loin Des Hommes -soundtrack

11.5.2015 14:37

Perjantaina ilmestyy Nick Caven ja Bad Seeds -luottokumppaninsa Warren Ellisin yhdessä työstämä soundtrack Loin Des Hommes (Far From Men) -elokuvaan.

Viggo Mortensenin tähdittämän, Albert Camus’n novelliin perustuvan ja David Olehoffenin ohjaaman elokuvan soundtrackiin pääsee nyt ottamaan varaslähdön Soundi.fi:n  ennakkokuuntelun avulla.

Cave ja Ellis ovat yhdistäneet voimansa elokuvamusiikin parissa aiemminkin, ensimmäisen kerran Caven käsikirjoittaman The Proposition -elokuvan kohdalla vuonna 2005. Bad Seedsissä miehet ovat soittaneet yhdessä vuodesta 1995 saakka.

– Usein musiikin ja kuvan välille voi syntyä jännite, johon liittyy sellaista satunnaisuutta ja tiedostamattomuutta, mikä voi olla todella upeaa. Ihan vain yhdistämällä kaksi toisiltaan eristyksissä syntynyttä asiaa – musiikin ja elokuvan – voi yhtäkkiä syntyä jotain varsin maagista, toteaa Nick Cave.

Kuuntele koko albumi alta:

Lisää luettavaa