Kulttitrio Suomeen: The Jon Spencer Blues Explosion saapuu klubikeikoille

13.5.2014 08:34

Vuonna 1992 perustettu, kulttimainetta nauttiva The Jon Spencer Blues Explosion saapuu ensimmäisille klubikeikoilleen Suomeen. Jon Spencerin, Judah Bauerin ja Russell Siminsin muodostama trio nähdään Helsingissä Tavastialla lauantaina 19. heinäkuuta ja seuraavana iltana 20. heinäkuuta Tampereen Klubilla.

Vaihtoehtorockista, blues-vaikutteisesta garagesta, rock’n’rollista ja ajoittain jopa hiphopista ja elektronisesta musiikista ammentava trio jäi 2000-luvun puolivälin jälkeen tauolle ja palasi keikkalavoille vuonna 2010. Vuonna 2012 yhtyeeltä ilmestyi paluualbumi Meat And Bone. Yhtye työstää parhaillaan seuraavaa pitkäsoittoaan.

The Jon Spencer Blues Explosion vieraili Suomessa viimeksi kesän 2002 Ruisrockissa. Bändin nokkamies Jon Spencer on soittanut maassamme kahdesti Heavy Trash -bändinsä kanssa. Heinäkuun keikkojen liput tulevat myyntiin torstaina.

Lisää luettavaa