Kun Queens of the Stone Age oli astumassa lavalle tämän vuoden Glastonburyssä, Elton John ilmaantui paikalle naljailemaan

11.12.2023 21:45

Elton John kuittaili Queens of the Stone Agelle ennen bändin keikkaa Glastonburyssä aiemmin tänä vuonna.

QOTSA tähditti tapahtumassa pienempää Other Stage -lavaa samaan aikaan kun Sir Elton nousi Pyramid Stage -päälavalle.

”Hän muiskautti pusun poskelleni ja sanoi: ’Nauttikaa soittamisesta kolmelle katsojalle'”, Josh Homme muistelee NME:lle. ”Mielestäni se oli mahtavaa. Naurahdin, mutta kun kävelin lavalle tuumin, että ’voi hyvä luoja.'”

Elton oli ollut oikeassa, sillä vaikka paikalla oli toki enemmän kuin kolme henkeä, suurimmat massat olivat kokoontuneet päälavan eteen legendan jäähyväisiä katsomaan.

”Siellä oli ihan hyvin porukkaa, mutta normaalisti paikalla olisi ollut luultavasti paljon enemmän”, Homme sanoo. ”Se oli aluksi mielenkiintoinen näky. Se oli kyllä hyvin ennustettu.”

Queens of The Stone julkaisi viimeisimmän Age In Times New Roman… -albuminsa kesäkuussa. Elton John puolestaan soitti huikean uransa viimeisen keikan Tukholmassa 8. heinäkuuta 2023.

Lisää luettavaa